Hatarana nauhana taivaaseen
ja siitä yli
Usvan läpi katsoen
Ajatukset sekoittuvat haureuteen
siveettömyyden kasvavaan paineeseen
Ennen toivon kosketusta
lähes huomaamatta aaltoillen
vain hauraan janan jälkeensä jättäen
ennustamaton väijyy
sen omahyväiseen virneeseen
uskokin väljähtyy
Tuttuun lämpöön tarraudun
sen katoavaisuudesta välittämättä
siihen luottaen
sitä toivoen
Kaiken jättää saa selittämättä
Selittämättömäksi jättää voi
pakon edessä
ennen mikä mielettömyyden tunteet toi
Ramman eheyttää
kirkkauden jälleen vapauttaa
Ei tulella varjoa
liekin pimeyteen
mahdotonta kadota
Kaiken kattaa
jos vain tohtii vastaan ottaa
tuoksun viemää
tuttua turvaa
ääniä odottamattomia
mielenkiinnon ylläpitäjiä
lämmöstä kuumuuteen
valon häivähdyksestä kirkkauteen
kielellä savun maku hienovarainen
mutta mieleinen
Isännäksi
Hallitsijaksi
Rajoittamaan
niin usein halutaan
Ei luonnetta tuhoajan
vaan olomuodon muuttajan
Voiman valtavan
tunnemme uhkaavan
Kovaksi kiveksi
Vedeksi
Tukahduttamaan
muutokset joihin suostutaan
Mahdollisuus parempaan kuoletetaan
Ei sovi unohtaa
vaikeampi sytyttää kuin sammuttaa
Sisällä polte
varjoton hehku
Luomiseksi luotu
muutosta kantaa
Miten paljon voikaan se antaa
Olematon se joukko
joka pahaan pahan vuoksi ryhtyy
Vain ani harva
lyömään lyötyä todellisuudessa pystyy
Ei mikään niin vaistomaista
kuin vain yhdeltä kantilta maailmaa katsella
pelkästään heikkouteensa keskittyä
silmänsä sulkea
toisen kaltoinkohtelulta
siinä vaiheessa
kun hiili tulinen
sormia kuumottaa
ja tarve viskaisuun
tajuntaa korventaa
Varovainenkin joskus tiellä
helppona maalitauluna
uhkana kuviteltuna
Kipu viereisen tuskin ikinä
ei kamppailun haasteita itsessään vähennä
mut' erehtyä syntinen voi
ja käyttää sitä välineenä
Kaiken suhteellisuus
näköalan vääristää
Ympäristön tuskaisuus
mieltä tummunutta rauhoittaa
Kovin absurdia
mut' missä kerrotaan
et' elämä muuta oliskaan
kuin vuosikymmeniä jatkuva parodia
Milloin siis kannattaa
toisen sanat , teot , loukkaukset
iskut vasten kasvoja
itseensä ottaa
mielensä muiden käytöksestä pahoittaa ?
Nihilismi meidät viimeistään pelastaa
Älyn nousu
tiedon paljous
kulkee viisaus lyhyin askelin
lähtökohtaisesti rauhallinen
kiire senkin hengelle niin myrkyllinen
Hallinnointiin täysin kykenemätön
tämän joka oivaltaa
onnetonna saa hän vaeltaa
Etsintää merkityksen
olemassaolon tarkoituksen
ilman mahdollisuutta löytämisen
Havahtuu epäonninen unesta
ei meillä mitään tarkoitusta
suotta etsii ajatuksilleen oikeutusta
Pakko
pakomatka
pakko pakomatkaan
Löydä addiktiosi tai addiktio sinut löytää
ei vapaalle tahdolle löydy muuta ilmentymää
Turhaan syvää hautaa sulle kaivaisin
Vain sen verran kun on tarpeen
riutunutta kehoani vaivaisin
Kunhan enää en
kanssa toisten rakkautta kohden kulkevien
pitkään nenääsi kompastuisi
ja jälleen polvilleni luhistuisi.
Ei mikään määrä multaa
kaikkia muistoja kuitenkaan kultaa
Eikä niin tule ollakaan
jos on pyrkimys jalometalleita suurempaan
Ja hautapaikkasi kun nyt tiedän
sen tarpeen tullen kierrän
sekä olemassaolon siedän
Sen arvonkin jo myönnän.
Olen rehellinen nainen
kun en valehtele
totuuksia vääristä ja muuntele
Auliskin, hyvää tekevä ja jalo
kun ei aja minua kateus
itsekkyys ja kohtuuttomuuden palo
Olen suunnattoman lämmin
huomaavainen, kovin lempeä
Aina kun katseeni ei ole jäinen
ja sydämeni silkkaa kiveä.
Mikä on tämä peili josta itseäni katselen
joka heijastaa alati muuttuvan kuvajaisen
Niin äärimmäisen
että menettää tajun todellisuuden.
Voiko historiaankaan luottaa
Siellä näin kauneuden
lämmön sekä rakkauden
loputtoman hyväntahtoisuuden
Mieleni kai vain valemuistojansa tuottaa.
Tunnen rinnassani painon
ympärilläni vainon
sisimmässäni häivähdyksen raivon
joka herättää uinuvan toivon.
Mutta peiliä toista enää löydä en
vaikka epätoivoisesti hapuilen
Olenko täysin menettänyt totuuden?
Kaivan sulle vain matalimman haudan
jätän sinne myös kaiken kaunan
Vain omat synnit mukanani kannan
Ehkä joskus nekin
itselleni anteeksi annan.
Ei vääryys sisälly petollisuuteen,
kuten tuska liikaan itsetietoisuuteen.
Mitä ihmisyys on, jollei viallisuutta,
päättymätöntä kasvua ja
vajavaisuutta?
Kolhujen loputtoman polun taivallusta.
Säröjen siunaamana itseksi muodostumista.
Tie kärsimykseen väkevämpään
löytyy katsomalla sisäänsä yhä syvempään.
Voi realismi sielun kuolettaa,
mut sen häivähdykset mieltä nukkuvaa niin ahdistaa.
Itsepetos ainut pelastus,
autuus sekä armahdus.
Mut mistä sen määrän tietää?
Miten löytää tasapainon,
jossa inhimillisyytensä vois sietää?
Ei siihen riitä kyvyt kansan,
vaik ylimielisyys virittänytkin on ansan.
Mieti siis arvos uudelleen.
Luota petollisuuden hyvyyteen.
Maailman täyttyessä puheen sorinasta
miten erottaa totuuden valheista
päästä irti epäluottamuksen kahleista
turvattomuuden tunteista?
Mitä totuus edes on?
Pelkkä päämäärä saavuttamaton?
Tie sinne jokaiselle kai erilainen on
matka joka monelle loppuun asti on aloittamaton
Olen kokenut monen tien risteävän
nähnyt lukemattoman polun nimeämättömän
monet niistä taakse jäävän
enkä aina edes tiedä
kenen totuudessa elän
Pelolla en kuitenkaan
suhtautua osaa kuolemaan
emme koskaan joudu kohtaamaan
kun samaan aikaan täällä
emme olla voi olemassakaan
Totuus selviää minulle aikanaan
tai näin minulle kerrotaan
Suu lienee jatke mielen
ja tunteet provosoida voivat kielen
luomaan ilmisasut ajatusten
niin kauniiden kuin julmien
mut’ aina yksinkertaistavien
vain yhden totuuden mukaisen
Siirrän fokuksen sydämen jatkeeseen
käteen
tuohon sielun kuvajaiseen
vievät teot ihmisen syvimpään olemukseen
Kun ei se ketään määrittää voi
miten toiset häntä arvioi
mitä hänen päälleen suolletaan!
Todeksi tulee hän sen mukaan
mitä kykeneväinen on maailmalle antamaan
Tiedän toki tarpeesi
tunnen tavat , traditiot
tyydytykseen tähtäät
täyttymykseen johtavalla tiellä
tämäkin tiistai taivallettiin
Kuulun katsomoon
ei kuume kehoani korvenna
kosteus kupeitani kirkasta
en kaipausta kiihottuneeseen kosketukseesi koe
kieltäsi kuitenkaan kavahtamatta
käsiäsi kieltämättä
kuluneet kohtaukset kanssasi kertaan
kohta koittaa keskiviikko
Ihastuminen illuusioita ilmiselviä
unelmia , odotuksia järjettömiä
Miten sen teet ?
Uskot uskomattomaan
kerta kerran jälkeen uudestaan
Tässä teatterissa
minun roolini istua katsomossa
Elämän vieraannuttama
kuoleman vapauttama
Painotonta katkeruutta
ajan purevuutta
on sen lupa epäillä
petollista ylpeyttä
tunteiden rakasta järjen vihollista
ei ystävä uskollinen viereltä katoa
Harjoitusta sielua polttavaa
vapaan tahdon tuolta puolen saapuvaa
joutuu paljosta luopumaan
ennen kuin oppii ystävästään
irti päästämään
Lujuudestaan tunnetun raudan
pehmeä vesi haurastuttaa
Ei suurta mystiikkaa
salaisuutta vavahduttavaa
kenenkään ulottumattomissa olevaa
mut' ei jää ihmisen otteeseen
ei se pure pinnan liukkauteen
Jos totuus katseen takana
on toinen sen helposti huomaava
pidä syntinen katse siis taivaissa
tai pää alas painettuna
Kun vihdoin itsessäsi valmis olet sen kohtaamaan
tulet raukka huomaamaan
on katseesi aina oleva
toisaalle kohdistuva
Jos kynä miekkaa väkevämpi,
valta hallussa hyvän puhujan
Määrittää kielensä rajat myös maailmansa rajat
Mitä sen on väliä,
kun ei toinen toistaan käsitä?
Minne onkaan matkalla,
yksin,
ratsunaan käsiteakrobatia?
Jos tarve yhteyteen se syvin,
universaalein ja pyhin.
Kenen etua silloin ajetaan,
kun toinen pyörryksiin puhutaan?
Sanoin häpeään jo saatetaan.
Kantojensa alle alistetaan
ja harteet kumaraan pakotetaan.
Yksin ei nokkelinkaan voimassaan
ryhmää haastaa voisi alkuunkaan.
Ei sanoilla saavuta oikeutusta.
Ei voitolla mitään merkitystä.
Etsitään mielummin ymmärrystä,
inhimillisyyden arvostusta.
Meidän jokaisen kaipaamaa armahdusta.
Kierteistä kauniista humaltuen
huurteeksi hienoksi muodostuen
Mukanaan ruhjeet
rumuuden rakastettavuus
rauhoittava vaikutus
Vahva mielleyhtymä
Mitätön ajatus
ajoituksenko voimasta
voimasta lähes elottomasta
elinehdoksi tiivistyy
tihenee ja paksuuntuu
Paljasta pakoa
parantumatonta eriytymistä
Erimielisyydet aina erehdys toisen
todellisuudessa ei kenenkään
Kehoitus ymmärrykseen
ympyrän olemuksen tunnustamiseen
Tulkintojen avaruudesta
avaajan saattaa löytää rohkea
romuttuneellekin lukolle
Lupaus laupeuden olemassaolosta
olevaisen turva
tuki milloin unohdettu
unenomaisena kasassa pitää
pienuudesta vähät välittämättä
Miten kaunis on musta !
Silkkaa intensiivisyyden julistusta !
Paljon löytyy siitä jaloutta
suo se muiden hehkua rinnallaan
ilman katkeruutta
niitä korostaen
jalustalle korottaen
loiston tieltä
nöyrästi sivuun väistyen
Vai onko se ahneuden syli
paikka pohjaton
mikä säteet auringon
jokaisen itseensä imi
aikojen alusta alkaen
eikä ainoatakaan
takaisin palauttaen
Onhan musta merkki surusta
Aina tuova mieleen menetyksen
Osoittamassa menneen kunnioitusta
Maailmalle viestimään
loputonta kaipausta
Synkillä laineilla lipuen
Mereen mustaan katsoen
Tuntee sielussansa tyyneyden
kalastajasuvun viimeinen
ja löytää elämälleen tarkoituksen
Helvetin yksinkertaista
musta on musta !
vaaleampi nimeltään harmaa
olemassa mitään ei ole tummempaa
Mut' totuutta niin monenlaista
niin monta erilaista kokemusta
Voiko täällä toista ymmärtää ?
Edes itseään ...
Vankina valheellisen vapauden
tavoitteisiin hukutamme elämämme turhuuden
sanojen varjoon pelkomme piilottaen
tekstiileihin arvomme ladaten
kiireeseen merkityksettömyyden unohtaen
Taivaalliset ovat tunteet turrutetut
ajatukset autuaat ja alistetut
aistit loppuun poltetut
ylikuormitetut
Mikä ois sen kauniimpaa
hellyyttä suurempaa
kuin toinen kaapata ja pysäyttää
suu sitoa ja näyttää
miten helppoa on
kun ei tarvii kenellekään selittää
Jatkaa vois ja rajat liikkumiselle asettaa
"rakas
jätä kiireet
et ole menossa minnekään
opetellaan hieman
tässä hetkessä elämään"
Vaivatonta tosiaan
aistit täällä vaimentaa
vaan kipu
se huutaa aina muita kovempaa
Näytä mitä tunne on
näytä tunne kaikkein paljain
tunne jota karkuun ei juosta
näytä miltä tuntuu
selässänsä ruoska
Ei tornini ole tehty norsunluusta
se on lihasta ja verestä
eikä kukaan voi kiistellä sen häikäisevyydestä.
Sen äärelle päästyäni
huomaan aistivani
kasvavan himon
kiiman ja hekuman
loppumattoman janon.
Näen sen huipun vuotavan
kirkkaan nesteen siitä tihkuvan
tornin ulkopintaa pitkin valuvan
minut loistokkuudellaan lumoavan.
Annan vallan vieteille
lyyhistyn tornin juurelle
painan pääni sen varjoon
tuolle lämpimälle pinnalle
fornikaation alkulähteelle.
Kaninkolossa ei happea riitä synneille
rikkomuksille tai paheille
Vain pyhälle
absoluuttiselle nautinnolle.
Nostan katseen ylös korkeuksiin
Jumalallisiin ulottuvuuksiin
Enkä pelkää putoamista
vaan jatkan kehollani kohoamista
ylle kuulaan kauneuden
mahtipontisimman komeuden
aistikkaan
niin elegantin suuruuden
Sen näennäisen arvokkaasti itselläni peitellen
muka hillitysti tyveä myöden suojaten
Jokaisen tietäessä todellisuuden
totuuden
joka itse itseänsä manifestoiden
vie nyt arvon ajan
paikan sekä olemisen tavan
Niiden merkityksellisyyden riistäen
mitätöiden niiden tärkeyden
niiden oleellisuuden pois pyyhkien.
Kun palaan tähän maailmaan
tyydytystä syvää pullollaan
On taas vaivatonta jatkaa omillaan
Lyhyen matkaa kerrallaan.
Ei se torni koskaan minun ollutkaan
enkä niin toki ole luullutkaan
Se on vain yksi monista
jonne minut kutsutaan
tervetulleeksi toivotetaan
Matriarkan ollessa matkoillaan.
En niitä tietoisesti ole etsinyt
tavoitellut
tai niistä edes haaveillut
Vaan täysin sattumalta
moraalin tuolta puolen löytänyt.
Kehuttu
Ihailtu
Kadehdittu
tyyneys ja rauha
Olevaisia vain vastakohtineen
eivät vastakohdat suotta katseita välttele
itseään peittele
varjoissa mukanaan kulje
Vastakohtien olemus röyhkeä ja sanaton
eteen silmiesi tahtoo
perustellusti varomaton
Selvillä ihmisen luonteesta
havaintokyvyn puutteista
sisällä ei pelkoa
huomatuksi tulemisesta
Piilossa parhaassa
parrasvalojen poltteessa
Erehtyy joka pahaksi väittää
parhaiten osaa juuri toisen puolensa elävöittää
Niin avoimesti kieroa
ei monikaan osaa uskoa
Joka kulma käyty
joka kivi käännetty
Harmaan sävyt huomattu
rautalangasta väännetty
Metsä on nähty puilta
ja joka puu
tietysti kierretty
Äläkä luule ettei havaittua ole kyseenalaistettu
Minne ollaankaan päädytty ?
Alkuun vaiko lähtöpisteeseen ?
Eteenpäinhän koko ajan kuljettiin !
mut kulkemalla vain ympyrä suljettiin
Aloitapa alusta
Tutkimustasi jatka
Syvätkin vedet sukella
Aivan loputon on matka !
Oivallus voi löytyä
mut mitä siit on hyötyä ?
Kun muutos vain on varmaa
on keräämäsi tieto
auttamatta vanhaa
Siis luovuttaako pitäisi
vai pyristellä vastaan Karmaa ?
Hajoita ja hallitse
Väärinkäytä valtaa ja vangitse !
Tunne uhri
etsi heikkoudet
sen minäkuva tuhri !
Säätele , kontrolloi ja soimaa
Tiukenna otetta
Vaali sisälläsi kasvavaa voimaa !
Nauti matkasta yhä korkeammalle jalustalle
Jäävät muut auttamatta kopeiden kantojesi alle
Mut' kelle kahleet tiukimmat saisit luotua ?
Näppärästi sen itsetunnon vietyä ?
Tuoltakohan se voisi peilistäsi löytyä ?
jo tiedät uhrin heikkoudet
kaappiensa luurangot
synkimmätkin salaisuudet !
Siis ryhdy heti tuumasta toimeen !
Kiinnitä tuo tyttö
puristavaan , tiukkaan loimeen
Jos kaiken takana
jokin muu kuin sattuma
Miks' kohtuuttomuuden keskellä
joudumme aina taistella
Ei viaton ehdi syntymään
kun jo velkoja peritään
"anna onni , autuus ,
merkitys mun elämään"
Uhrin raskasta taakkaa
jokainen kantaa
Kun toiset eivät ymmärrä
eteemme tekemään
sitä kaikkea kaunista
jo pyytämättäkin antaa
Surun keskiössä
silmässä myrskyn raiskaavan
Kuulen ihmisen itkevän
korkeuksiin vaateitaan huutavan
Onko vastuun taakka
liian suuri kantaa ?
Todellako se voisi ihmisen harteet
painollansa musertaa ?
Niin meille on opetettu
kaiken väliaikaisuus
Myrskyn jälkeen pouta
yötä seuraa aamu uus
Jälleen kerran pienuutemme
edessä luonnon lakien
kohtaamme ja hartiamme
kasaan hieman lyhistyy
Fakta on fakta
ei syytä turhaan pyristelyyn
Olisko tuo suuri virhe
idiotismin siemen
vain ajattelematon erhe
Jos itseäni huijaisin
suloisessa itsepetoksessa eläisin
Vain huonona päivänä väliaikaisuuden säännön muistaisin !
Kauneuden ympäröimänä sen vaivihkaa unohtaisin
sivuun hennosti työntäisin
Noinkohan tällä lailla onnen tavoittaisin ?
Tai ehkä tyydyn kirjoittamaan
Anna mieles vaeltaa
mut' älä anna
kaikkia taipaleitas sen yksin matkustaa
Mielen helposti saa
omiin maneereihinsa kompastumaan
Tulee keho valjastaa
osaa sen taakasta kantamaan
Myös muiden sallia
auttavan kätensä ojentamaan
siihen kiitollisna tarttumaan
"Mä tiedän mitä näin"
Sen myönnän
Kohtasitko totuuden?
Sen kiellän
Näitkö taustat, teon motiivit?
Tilanteeseen johtaneet detaljit?
"Mä siedän mitä näin"
Jos oikein tämän miellän
Kohti viisautta koen tiemme vievän
Niin on havaintomme rajalliset
muistimme valuvikaiset
reaktiomme turhanaikaiset
Tekee mieli meille
niin hanakasti tepposet
Missä mieli vaeltaa
siellä paholainen saalistaa
Tuhat tapaa
merkityksetöntä sanaa
en koskaan ollutkaan mä vapaa
Kahlittuna harhoihin
tulevaisuuden ruusutarhoihin
rakkauden taruihin
Teeskennellen sokeaa
luovin oman miinakentän läpi
niin nopeaa
Ei kaikki nämä valheet
voi mitenkään minua saavuttaa
saati rinnallani matkaavaa
Jalustalta julistan
falskin filiani vakuutan
loppuun asti kantavan
Kuulen sielussasi lapsen itkevän
mut' naamiosi mulle nauravan
näen katseen groteskin minua niin halveksivan
Sydämeni armaan hallusinaation
tunnen hälvenevän kanssa synteettisen uskon sekä toivon
edestä aidon, vilpittömän kohtalon
Maalaa meille utopiasi
tee se kielellä, jonka käsitämme
sanoin, jotka ymmärrämme.
Kuvaako tasapaino unielmiesi maailmaa?
Harmonia haaveidesi maisemaa?
Ovatko vastakohdat eedellytys tasapainon?
Rakkaus voima, joka tyynnyttää voi raivon?
Kuinka oppia saattaa taidon,
joka johtaa hyväksymiseen
ilon, auringon,
vihan sekä vainon?
Viekö harmonia mielekkyyden
tai olemisen arvon?
Onko sen polku tasainen
harmaan sävyinen - lähes sieluton?
Lamaantuneisuuden laulu
ja manifesti innoton.
Usein syytä unohtaa on sanat
määritelmät, logiikat
verbaliikan rajat.
Luottaa epäilyksettä siihen
että aistit meitä kannattelevat.
Voi kaaos sulautua harmoniaan.
Tuska tuoda olon autuaan.
Vain ei meitä luotu ajattelemaan.
Vain tunteille valtaa antamaan
niitä sokeasti palvomaan
edessä niiden kumartamaan
ja totuudeksi uskomaan.
Viisauteen paljon suurempaan
aisteille antautumalla päädytään.
Sanoin esitellyt kuvaelmat
parhaimmillaan tavoittavat
naiiveimmat dystopiat.
Sekasorrosta syntynyt
kaaoksessa kasvanut
entropialle ehdollistunut
Etsii muista valtaa, loistoa
perusteetonta
ja hautoo kostoa
Peloton oman elämänsä ritari
manipuloinnin mestari
oikeudenmukaisuuden sankari
Valuttaa veren ylimielisten
sammuttaa janonsa sitä äänekkäästi ryystäen
nälkänsä heidän lihansa pyhyyttä loukaten
Ei kyse ole ilosta
vaan tarpeesta
pakottavasta paineesta
On löytänyt myös nautinnon
kivun kautta jumalaisen intohimon
helmeänsä turvottavan passion
Kuuluu kunnia siitä sattumalle
aidon kauhun kokemukselle
kaltaisensa aseen osoittaessa alavatsalle
Ihmismieli äärettömän nerokas
uhan edessä usein varsin voitokas
vaik' ois lopputulos täysin irvokas
Tänään lempeyttä ylevämpää
ei saata enää ymmärtää
kuin luotettunsa veitsen
joka häpykumpunsa punaraitaiseksi viiltää
Niin törkeää
vääristynyttä ja silmiinpistävää
taivaallisen väkevää
Elinehto silti on se hälle
joka kerran syntyi keskelle
rajatonta kehityksen häirintää
loputonta sielun, hauraan mielen mylläkkää
Mitä tietää muka onnesta
armahduksesta tai laupeudesta?
Käsiksi onko päässyt salaisuuteen?
Niin monta tapaa liittyä on rakkauteen
turvallisuuden tunteeseen
Niin lyhyt matka tuskasta auvoon
ja tilaan euforiseen
Aikaa en osaa selittää
saati ikuisuutta ymmärtää
mut' jos se löytyy ajan tuolta puolen
uskaltaisinkohan liittää siihen muutaman ominaisuuden?
Jonkin iankaikkisen
on oltava manifesti tahrattoman kauneuden
puhtaimman rakkauden
Mitään mikä hajottaa
ei ikuinen voi millään kattaa
Ei tuhoavaa, ei särkevää
voi se koskaan sisältää
Myrkyt vievät aikansa
mut' niiden eessä saa aina pitää varansa
Eessä vihan sekä kateuden
kaunan sekä ilkeyden
katkeruuden, pahansuopuuden
ja moraalittomuuden synkkyyden
Ei syytä ole julistaa
miten kriittistä tarkastelijaa
edellä esitetty jopa huvittaa
Vois jo premisseille ivailla
ei loogisen päättelyn laeilla
ja näillä naiiveilla säkeillä
ole mitään yhteistä
Kuitenkin jos etsii jotain kestävää
vakaata ja pysyvää
lienee hyvä pohtia ja selvittää
miten itseänsä myrkyttää
Kiellettyä kipua
surua ja pelkoa
vihastusta vaalittua
itsekkäästi haalittua
ylpeyteen käärittyä
Kärsimys on valittua
Taakkaas en voi kantaa
tai paljon muutakaan mä antaa
Korvissani piinallisin itku
tuskanhuutojesi kaiku
sanon "kulta,
kuule tämä haiku"
maailmasi on
arvolatautumaton
ennen sinua
Show us a lesson
more powerful, as tense as
mortification
Aika akrasian airuiden
labiilien narratiivien
omatunnon vaientajien
siis jumaluuden, kuolleen ylväyden
Houkat
Itsestään sitä etsien
En ole yksin mut yht voimaton
ja armo huudettu on
jokainen itseänsä lohduttakoon
anteeks itsellensä antakoon
En ole syntiä suurempi
en rakkautta rujompi
Ihmisen muotoisen tyhjyyden
saat
jos huolit sen
Osaan minä rakastaa
väärin
mutta tosiaan
Kiroan kai kauniimmin
hiljaa
vaan kokenut sen herkemmin
jokainen on yhä kirkkaammin
Saat janon tämän sydämen
sen säröt
yksinäisyyden
En pyri
ainoastaan oon
se riittänee kai tuomioon
Lakastuvat lehdet
kohti routaa maa
Viimeisen kerran laskee aurinko
lakeuksien taa
Haihtuu lämpö
Ei rakkauden sampo
enää luonamme saa
ei tarjota turvaa
ei lohduttaa
Suru syvin syö sielun
se riuduttaa
Vei ilon, vei riemun
kyyneleihin hukuttaa
Auta
Anna auringon nousta
Älä hyvyyttä poista
Kautta muistojen loista
Saata
Toinen tukemaan toista
Jakamaan vähistä varoista
Piittaamatta noista
pimeyden pedoista
Kai kevät meidät viimein pelastaa...